Hulevesi-terveiset

18.4.2018

Hei hyvät naapurit!

Terveiset eilisestä yhdyskuntalautakunnan kokouksesta. Siellä päätettiin hulevesimaksujen laskutavasta. En valitettavasti päässyt maanantaina yhdistyksen kokoukseen kertomaan tästä, mutta ehkä viesti kulkee näin.

Hulevesimaksuhan on uusi maksu, jolla katetaan sadeveden käsittelystä kaupungille aiheutuvia kustannuksia. Sen perimisestä päätti taannoin kaupunginvaltuusto, ja nyt yhdyskuntalautakunta päätti perusteet, joilla maksu lasketaan.

Maksu määrätään kiinteistöä kohti. Otin lautakunnassa esille kysymyksen, miten kiinteistö määritellään esim. siirtopuutarhan tapauksessa. Keskustelun tuloksena todettiin, että siirtolapuutarhayhdistys on yksi kiinteistö (vaikka esimerkiksi Raholassa on 163 mökkiä).

Hulevesimaksun pitäisi siis olla meidän tapauksessamme 250 euroa/vuosi koko yhdistykseltä. Sekin kyllä tuntuu oudolta, koska sadevedet imeytyvät maahan eikä alueella ole edes viemäriä, jota hulevetemme kuormittaisivat.

Toisaalta hulevesien hoito kuulemma käsittää myös avo-ojat. Eli nyt voidaan kai odottaa, että vanhan ja uuden alueen välinen oja hoidetaan sellaiseen kuntoon, että siinä virtaa vesi. Pidän asiaa esillä.

Keväisin terveisin

Jouni Sirén
mökkiläinen 23
yhdyskuntalautakunnan jäsen